Edellisessä bloggauksessa pohjustin tätä aihetta ja sivalsin hennosti nykymaailman suurimpia epäkohtia ja järjettömyyksiä. Nyt ruopaistaan pintaa syvemmältä ja katsotaan hieman nykyistä talousjärjestelmää, työelämää, epätasa arvoa ja luonnon tilaa.  ( Viimeisimmästä ei sitten kannata leimata kirjoittajaa ”viherpiipertäjäksi”, koska siitä faktasta, että hyvinvointimme on alun perin aina lähtöisin luonnon raaka aineista, emme pääse yli emmekä ympäri, emmekä voi sitä tosi seikkaa muuksi muuttaa vaikka kuinka puhkuisimme silmät nurinpäin. Niinpä ne jotka puhuvat ”viherpiipertäjien” olevan uhka hyvinvoinnillemme, voivat miettiä näkökantojaan pikkasen uusiksi.)

”Ain laulain työtäs tee”

Otsikon sävelmän tuntee taatusti jokainen. Mutta suurin osa työtä tekevistä ihmisistä taitaa ajatella säveltäjän huumorin kukan kukkineen oikein toden teolla. Aiheesta on IL pukannut myös uutisen "Doping tuli työelämään"  ja joku aika sitten toimihenkilöiden piristeiden käytöstä uutisoitiin myös vähemmän positiivisessa mielessä. Työ vie kuitenkin lähes ½  valveilla olo ajasta, joten onko ihme jos kaikki vaikuttaa menevän päin helvettiä, kun suuri osa työtä tekevistä tekee päätöksiään masennus lääkkeiden sumentamana, piristys lääkkeiden kiihottamana tai edellis illan nollauksen jälkeisessä krapula tilassa. Helpotusta hakevat ihmiset eivät taatusti syyttä hae helpotusta, vaan he kokevat työ elämän paineet ja odotukset vain yksinkertaisesti liian suuriksi.


Vanhemmilla on myös aivan oma tasapainottelunsa työn ja perheen välillä, jossa kuitenkin hyvin monesti työ on hallitseva puoli, johtuen mitä ilmeisimmin riittävän korkeasta lasku nivaskasta. Työpäivien venymisistä sitten tulevaisuuden toivot, eli lapset kärsivät ja traumatisoituvat. Myöhemmin entisten traumojen päälle he kokevat omakohtaisesti nykyajan koulumaailman asettamat korkeat odotukset ja paineet. Tuloksena sitten koetaan pahimmillaan jopa Kauhajoen kaltaisia tapahtumia.

Tähän päättäjät antavat lääkkeeksi käsi aseiden hallussapidon kiristyksiä ja kuvitellaan että homma on sillä selvä. Ei hyvä päivä. Ei pään tikkaaminen auta yhtään mitään jos avohaava on polvessa…


 

Talouskurjimus

Nykyjärjestelmässä rahaa luodaan velkojen kautta. Niinpä siis raha = velkaa ja kääntäen velka = rahaa. Jos järjestelmässä ei olisi yhtään velkaa, ei olisi yhtään rahaakaan kierrossa. Tuntuu kyllä päättömästi rakennetulta järjestelmältä, mutta niin se vain on. (Voipi olla että kirjoitan tästä aiheesta myöhemmin erikseen, mutta tiedon janoisimmat voivat vilkaista rahan synnyn ABC:n vaikkapa tuolta ;  http://www.talousdemokratia.fi/sivut/rahajarjestelma )


Työelämän pahoinvointiin talouselämällä on tietysti myös oma vaikutuksensa. Jos aina on otettava lisää velkaa selvitäksemme edellisistä, on selvää että tarvitsemme ”jatkuvaa talous kasvua”, joka tarkoittaa suomennettuna: Aina vain lisää kulutusta, jatkuvia leikkauksia & kiristyksiä, yhä enemmän ja enemmän, nopeammin ja nopeammin. Edellinen luku kertoikin jo työelämään heijastuvien pakotteiden seurauksista, joten käsiteltäväksi jää jatkuva kulutus.


Oih ihanaa kulutusta… Lisää ja lisää…

Milloin olet viimeksi kuullut puhuttavan muusta kuin ”talouskasvusta”? Käytännössä se tarkoittaa vain rahamäärän kasvua, eli lisää velkaa ja kulutusta jotta pidetään talouden rattaat pörimässä. Viime taantuman teesithän olivat ”älä ruoki lamaa säästämällä” ja "Pääoma tarvitsee rahasi. Ponnistetaan yhdessä". Tekstien alla oli paha paha säästöpossu.  

Talousteoreetikot huutavat loputonta kasvua, mutta eivät huomaa toimivansa rajallisessa maailmassa. Loputon kasvu onkin periaatteessa mahdollista rahajärjestelmässä, mutta ei muualla, sillä kulutusta lisättäessä lisäämme myös luonnon varojen käyttöä, jotka ovat kaikkea muuta kuin rajattomat.


Talous järjestelmä siis tarvitsee toimiakseen kuluttamista. Ei siis ole ihme että tavarat jopa suunnitellaan hajoamaan tai niihin luodaan keinotekoisesti vaihdon pakko, esim. muodin avulla, tai kun markkinoille pukataan jatkuvalla syötöllä entisistä hieman paranneltuja malleja joiden ominaisuuksien käyttöön otto vaatii poikkeuksetta uuden tuotteen ostamisen.


Kuluttaminen on luonut myös ihan oman sairautensa, kulutus hysterian. Osa ihmistä kuluttaa jopa yli varojensa ja he kuvittelevat löytävänsä onnen ”uusista jutuista” ja shoppailusta. Vuosia jatkuva saman kehän kiertäminen kertoo kuitenkin karua kieltään siitä, ettei onnea ole vielä löytynyt. Ja jos se markkinamiehistä on kiinni, sitä ei tule löytymäänkään.


Kulutuksen suurin varjopuoli löytyy siitä, että tarvitsemme aina vain enemmän raaka aineita kattaaksemme tämän kasvavan tavara määrän. Tällä hetkellä kulutammekin jopa 1.5x vuosittain uusiutuvat luonnon varamme ja maailmassa on satoja miljoonia, jopa miljardeja ja yhä kasvava määrä ihmisiä jotka tahtoisivat päästä mukaan tähän kulutus hulabaloohon. Ainakaan tällä hetkellä emme tunne teknologiaa joka tekisi meille jotain toista raaka ainetta jostain toisesta. Teoreettisesti tämä on kyllä mahdollista, mutta ei tänä päivänä. Mistä siis kaivamme raaka-aineet edes 6,5 miljardin ihmisen nykyjärjestelmän vaatimiin kulutus tarpeisiin? Avaruudesta? Vai odotammeko että teknologia kenties ratkaisee tämän pulman, ennen kuin hautaudumme jätevuorien alle? Vai voisimmeko tehdä jotenkin ihan toisin?