maanantai, 17. tammikuu 2011

Näytös takana :)

Huh huh. Nyt se sitten on takana ja reilun kuukauden työmäärän tulos nähtävissä.

Oulun Zeitgeist Moving Forward näytös onnistui loistavasti! Sali saatiin täpötäyteen, ja vain muutama joutui pettymään paikkojen täytyttyä. Tilat ovat aina rajalliset, mutta järjestäjä porukka esittää siitä huolimatta pahoittelut. Ihmisiä oli kaiken ikäisiä ja monista eri yhteiskunta luokista.

Näytökset jatkuvat vielä ympäri Suomen kuluvalla viikolla, ja ilmeisesti 26.1 elokuva julkaistaan Internettiin. Suosittelen kaikki, varsinkin edellisistä elokuvista kritiikkiä löytäneet katsomaan tämän uusimman. Elokuvassa on pyritty vastaamaan eritoten Resurssipohjaisen talouden aiheuttamaan kritiikkiin; mm. vertauksiin eri ismeihin ja käsityksiin ihmisluonnosta.

Elokuvan alku on lähes luentomainen paketti ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavista seikoista, joka saattaa tuntua osasta taatusti raskaalta, mutta se on kuitenkin ensiarvoisen tärkeä paketti kokonaisuuden kannalta. Elokuva on edellisiin verrattuna ammattimaisempi ja sisältää jopa huumoria.

Kiitoksia kaikille jotka antoivat aikaansa järjestelyihin. Kiitos myös esitykseen tulleille ihmisille. Näytös antoi huimasti positiivista energiaa jatkaa eteenpäin. Ehkä meillä sittenkin vielä on toivoa.

lauantai, 15. tammikuu 2011

Tänään se suuri päivä sitten koittaa ja klo. 18 laitetaan leffa pyörimään!

1.5kk sitten kokoonnuimme täällä Oulussa muutaman henkilön voimin suunnittelemaan tätä päivää. Esityspaikkaa ja hinta tasoa kyseltiin kokoustiloista, kirjastosta, elokuvateattereista ja Tietomaasta. Elokuvateatterien myytyä eioota, nähtiin Tietomaa ensi illan arvoisena paikkana. Ilmassa oli lievästi sanottuna pientä skeptisyyttä siitä saadaanko salin 210 paikkaa edes täytettyä, sillä tapahtuman 0 tulos arvioitiin toteutuvan täydellä salilla. Rahallisesta riskistä huolimatta, hommaa lähdettiin viemään eteenpäin ja aloitettiin mainoksien yms. materiaalien suunnittelu, niiden teettäminen, sekä jakaminen. Ihmisiä tuli pikkuhiljaa lisää mukaan jakamaan työtaakka ja antamaan arvokkaita näkemyksiään asioihin ja homma lähti rullaamaan. Mainostukseen satsattiin tosissaan ja näkyvyyttä saatiin myös paikallismedioissa, sekä yhdellä radiokanavalla.

Elokuvan käännösten parissa työskenteli useita ihmisiä ympäri Suomen ja Suomenkielinen käännös taisikin olla ensimmäisenä valmiina tekstitysten kanssa! Elokuva voitiin siis vihdoin viimeistellä tuottajan puolelta, joka teki vielä viimeisiä kuvauksia elokuvaa varten :D

Tammikuun puolella ennakkovarauksia alkoi tulemaan pikkuhiljaa ja alle viikko ennen näytöstä todettiin ennakkovarausten perusteella, että odotettavissa voisi olla positiivinen yllätys. Teimme suunnitelman B, eli sovimme Tietomaan kanssa mahdollisesta toisesta näytöksestä, jos ihmisiä sattuu tulemaan reilusti yli kapasiteetin. Tällöin viimeisetkin epäilyksen rippeet olivat hälvenneet ja positiivinen henki leijui porukan yllä koko viikon, lisä ilon aihetta antoi Tietomaan vierestä löytyneen ravitsemusliikkeen tilat reilulle 50 hengelle, jonne meidät aiottiin ottaa avosylin vastaan Ensi-illan jatkoja varten. 14.1 mennessä varausmäärä paisui jo niin suureksi, että jouduimme jäädyttämään uudet ennakkovaraukset, että edes osa lipuista voidaan myydä ilman varausta saapuville ihmisille.

Suuri määrä työtä on takana ja odotukset erittäin korkealla näin 3 tuntia ennen esityksen alkua. Kiitokset jokaiselle joka on ollut mukana mahdollistamassa tätä maailmanlaajuista julkaisua.  Näin suuri ei-kaupallinen maailmanlaajuinen elokuvan julkaisu taisi myös saada aikaan maailman ennätyksen. Kyllä joukossa vain on voimaa ja ihmiset pystyvät yhdessä suuriin tekoihin!

Nautittavaa elokuva iltaa jokaiselle näytöksiin tulijoille. Luvassa on taatusti hyvää materiaalia!


 

torstai, 13. tammikuu 2011

Resurssipohjainen talous ei ole mahdollista ihmisluonteen & historian vuoksi?

Resurssipohjainen talous (RPT) = Kommunismia, Teknokratiaa, tms.

”Ei siis tuu toimiin.” ”Historiakin sen jo kertoo…”

”Ihmisen luonnekkin sen jo estää…”

 

Mitäs se historia oikein kertookaan?

Jos historiamme nerokkaimmat ihmiset olisivat myös ajatelleet noin, hyppisimme taatusti vielä puissa syöden banaaneja aivan kuten lähisukulaisemme Simpanssi. Toiset ihmiset meidän onneksemme eivät kuitenkaan välitä historian kerronnasta ja heidän ansiostaan me voimme vain ihmetellä sitä kaikkea mitä me olemme keksineet. Esimerkiksi aika jolloin maan oletettiin olevan litteä, Albert Einstein joka mullisti fysiikkaa ja Wrightin veljekset, joiden aikaan oli kirjoitettu useita kirjoja siitä kuinka on tieteellisesti mahdotonta että ihminen lentää. Ilmeisesti veljekset olivat kuitenkin liian kiireisiä lukeakseen niitä kirjoa soveltaessaan polttomoottoria ”lentokoneeseensa”, ja tuloksena olikin pian ensi lento, ja joitain kymmeniä vuosia myöhemmin käytiin jo avaruudessa…

Siis jos historia jotain kertoo, se kertoo sen ettei kannata koskaan sanoa ”ei koskaan”.

 

Vanhaan vertaaminen on myös harhaa

Ihmisillä on myös jokin jännä tapa tai tarve verrata nykyisiä asioita menneisiin, vaikka hyvin monesti samankaltaiset asiat ovat hyvin erilaisia, riippuen missä kohtaa ajan jaksoa olemme menossa. Asian voi myös kääntää ja sen miettimiseksi ajatellaan jotain konkreettista esinettä, meille itsestään selvää, kännykkää. Jos voisit matkata ajassa taaksepäin, sanotaanko 1800 luvulle ja antaisit sen ajan teknikolle kännykän mallikappaleeksi, hän ymmärtäisi selityksesi jälkeen mitä sillä kapineella voi tehdä ja näkisi kuinka helppoa sillä on ottaa yhteys naapurikylässä asuvaan sukulaiseensa, mutta siitä ei olisi sen suurempaa hyötyä, koska he eivät yksinkertaisesti pystyisi valmistamaan sitä. Heiltä puuttuisi tarvittava teknologia.


Näin kääntäen voidaan siis todeta, että ajatus&teknologia ovat verrannollisia keskenään. Näin voitaisiin siis myös ajatella että kommunismin toimiseksi tänäpäivänä on huomattavasti paremmat puitteet, jos sitä alettaisiin toteuttamaan sen perus ajatuksien pohjalta.


RPT ei kuitenkaan ole kommunismia, vaikka sillä on yhteneviä piirteitä sen kanssa. Aivan yhtä hyvin siihen voidaan löytää piirteitä sosialismista, teknokratiasta, kapitalismista ja niin edelleen. RPT onkin kokoelma ideoita, joka muodostaa jotain ennen näkemätöntä. Aivan kuten kännykkä on kokoelma vanhoista ideoista; lennättimestä, televisiosta, tietokoneesta, päiväkirjasta… Samoin myös kvanttimekaniikka on perua vanhoista matemaattisista kaavoista, Einsteinin suhteellisuus teoriasta, jne.…


Monet suuret tiedemiehet ovatkin vähätelleet saavutuksiaan, kertomalla etteivät he tehneet muuta kuin jatkojalostivat muiden tekemiä töitä. Ja niinhän me oikeasti teemme joka ikisisen ”uuden” keksinnön ilmestyessä.

 

Ihmisen ”luonne”

Tänä päivänä näemme ahneutta, rikollisuutta, jne.  Joten on helppoa vetää johtopäätös näiden olevan meille luonteen omaisia piirteitä; Joku vaan on aina ahne, hyvä, paha… Harva kuitenkaan huomaa ympäristönsä vaikutusta.

Vertaa esimerkiksi jonkin intiaani heimon ja Oululaisen yrittäjä perheen ihmisen arvomaailmoja, niin voit huomata todellisen eron, kuinka monet arvot ovat täysin päinvastaisia.

Tutkimukset myös kertovat jokaisen ihmisen syntyvän empaattisiksi. Jos ihmisellä olisi vain sisäänrakennettuna tietyt luonteen piirteet, ihmiset käyttäytyisivät aina samoin, mutta jo Intiaani-Oululainen asetelma asettaa tämän päätelmän virheelliseksi. On myös konkreettisia esimerkkejä siitä kuinka lapsi on lähes syntymästään asti asunut useita vuosia pelkästään koiralauman kanssa ja tuloksena nähdään kuinka 5-vuotias kävelee nelinkontin ja käyttäytyy kuten muutkin koirat laumassaan käyttätyvät. Ihminen on siis ympäristönsä uhri.


Nykyinen käytös voi olla johdettavissa oman edun tavoittelusta ja sen suosiollisesta vaikutuksesta geenien leviävyyden näkökannasta, eli evoluution mielestäkin toiminta on ollut kannattavaa. Mutta ympäristökatastrofien ja tuloerojen kasvaminen alkavat kertomaan suurelle osalle ihmiskuntaa, ettei toiminta johda enää tavoitteisiin.

Niinpä voidaan ajatella RPT:n olevan tällä hetkellä edullinen myös yksilön oman edun näkökannasta, sekä koko lajin säilymisen kannalta; >90% ihmisistä nostaa elintasoaan, sekä tuleville sukupolville yritetään taata paras mahdollinen tulevaisuus. Sen voi siis nähdä myös ”ahneuden aiheuttamana toimintana” mutta itse näkisin sen kuitenkin enemmän järkevänä toimintana.

Aivan kuten tähän asti on ollut järkevää toimia ahneesti, on tulevaisuudessa järkevämpää toimia aivan uudella tavalla.


 

Summasummarum

Vanhaan vertaaminen siis antaa meille kyllä jotain pohjaa, mutta muuta se ei annakkaan. Sen perusteella ei yksinkertaisesti voi vetää johtopäätöksiä, koska ajan henki on aivan erilainen suoraan verrattavaksi keskenään. Niinpä tänään utopialta vaikuttava asia voi yllättäen huomenna ollakkin täyttä totta.


Ei siis tehdä päätöksiä pelkästään muiden mielipiteiden perusteella. Pureksitaan asioita ja muodostetaan oma mielipide. Se on täysin mahdollista tänä Internetin mahdollistamana, ennenkokemattoman informaatio aikana.

 

keskiviikko, 12. tammikuu 2011

Resurssien riittäminen jokaiselle

Nykyisessä rahataloudessa jatkuva talouskasvu ja voittojen maksimoiminen sekä myös kaiken henkilökohtainen omistaminen aiheuttavat huimaa resurssien tuhlaamista. Esimerkkejä resurssien tuhlaamisesta.


  1.  Elektroniikan nopea vanheneminen, huono kierrätettävyys, päivitettävyys ja kestävyys sekä mallien laaja kirjo.
  • Muutaman vuoden ikäisen laitteen korjaaminen usein niin kallista että on ”halvempaa” ostaa uusi.
  • Hyvin suuri osa laitteista ei ole päivitettävissä osa tasolla (ainakaan järkevään hintaan), joten uusien ominaisuuksien käyttöön ottoon vaaditaan uusi laite (Esim. Kannettava tietokone, kännykkä, kamera) Syntyy mieletön määrä käyttökelvotonta ”jätettä”, kun joudutaan ”turhaan” uusimaan käyttötarkoitukseen sopivia laitteita,  mutta on tuottavampaa rahatalouden näkökulmasta.

 

2.Henkilökohtainen auto

  • Vie paljon resursseja, mutta makaa toimettomana parkkipaikalla hyvin suuren osan vuorokaudesta.

 

  1. Muotivaatteet
  • Jotkut päättävät tänä vuonna mitkä värit ovat in ja mitkä out ja jengi vaihtaa sen ohjeen mukaan vaatekaappinsa sisältöä. Se mikä tänään oli out, voi olla jo huomenna in, jos tällä ei ole muuta tarkoitusta kuin kulutuksen lisääminen, niin mikä sitten?


Mitenkäs näitä sitten voitaisiin parantaa?

Usein laadun parantaminen tarkoittaa vain tarkemmin tehtyä ja paremmin mietittyä, joten se tehdäänkö tuote laadullisesti parhaalla mahdollisella tavalla ei välttämättä kuluta sen enempää resursseja kuin huono laatuinenkaan.

Kaikki tuotteet tehtäisiin siis parhaalla mahdollisella laadulla, mahdollisimman korjattavaksi ja päivitettäväksi. Esimerkiksi;

  1. Elektroniikka

- Kun laatu on luokkaa 1.laite kestää hyvin pitkään.

- Laitteessa on jo julkaisu hetkellä parhaat mahdolliset optiot

- Päivitys mahdollisuudet osia vaihtamalla tai lisä osilla.

- Jos esim. elektronisesta laitteesta hajoaa jokin, vain hajonnut osa vaihdetaan ja taas mennään.

- Kun kaikki on suunniteltu mahdollisimman kierrätettäväksi, käyttökelvottamaksi vanhenneen  laitteen hävittäminen ei ole kovinkaan paljoa resursseja tuhlaavaa.


  1. Kulkuvälineillä liikkuminen

-          Autot ovat GPS-ohjauksella tilattavissa minne vain tai noudettavissa paikasta jossa pidetään pientä ”varastoa”.

  Esim. auto joka tänä päivänä henkilöllä X käytössä 2h/päivä, antaa saman liikkuma ajan jopa 10 henkilölle, jos oletetaan että yleensä suurin tarve liikkeelle on klo. 6.00-24.00 välisenä aikana. Eli sama määrä resursseja hyödyttää 10 ihmistä yhden sijaan.

-       Autoja on tilattavissa monen kokoisena; esim. 1 henkilön kuljettamiseen ei ole järkevää käyttää aina 5 henkilön kuljettamiseen tarkoitettua välinettä.

1 henkilön kuljettamiseen käytettävä väline on pieni ja vie vähemmän valmistusmateriaaleja = useammalle ihmiselle hyöty.

 

-          Nykyistä tehokkaampi joukko liikenne

 

-          Pidemmät matkat tehokkailla ja nopeilla putkissa kulkevilla junilla, joihin voidaan liittyä ilman koko junan pysähtymistä (kts. Esim. www.et3.com )

  + Energian kulutus muutaman prosentin verrattuna  polttoaine toimiseen lentokoneeseen.

+ Matkanopeus tuhansia kilometrejä tunnissa.

+ Erittäin vähän kuluvia osia

+ Ei aikaa vieviä pysähtymisiä joka asemalla, vaan asemalta kiihdytetään vaunulla ja liitytään kiinni pääjunaan


-          Tavaroiden ja jätteiden automaattinen kuljetus kohdepaikkoihinsa putkien kautta alipaineen tai magneetti alustojen avulla.

 

  1. Lainaus mallin laajentaminen

Ihminen voi omistaa tavaransa myös RPT:ssä. Mutta kaikkea ei yksinkertaisesti ole järkevää ”omistaa”, esimerkiksi yllä mainittu henkilökohtainen auto, golf maila setti, laskettelusukset, jne.

Järkevämpää on että tavaroita voi olla saatavilla paikoissa missä niitä käytetään, aivan kuten keilahallissa on saatavilla palloja ja kenkiä kaikkien tarpeisiin. Kun lainavälineet ovat parasta A-luokkaa, ei sen tähden ole mitään syytä vaivata itseään kantamalla välineitä mukanaan.

 

Myös tavarat voivat olla tilattavissa tai noudettavissa keskuksista kirjasto tyyliin (esim. Kameran objektiivit), ja ne voidaan palauttaa sinne käytön jälkeen, jolloin taas joku muu saa ne käyttöönsä, tai voi olla myös ed. mainittuja tavaran kuljetus putkia, joiden avulla tavara voidaan kuljettaa erittäin nopeasti haluttuun paikkaan ja palautuskin hoituu samaa reittiä sieltä missä lähin ”kuljetin putki piste” sattuu olemaan

 

 

Tässä oli vain jokunen esimerkki siitä, kuinka voisimme jakaa resursseja niin että niitä kyllä taatusti riittää kaikille. Jokuhan voi toki todeta, ettei lainaaminen toimi koska vanha sanontakin sanoo ” ei ne tavarat lainassa parane”, mutta eihän niiden tarvitsekaan. Ne ovat käyttöä varten ja kun ne rikkoutuvat ne korjataan tai uusitaan. Tuskin kukaan tahallaan rikkoo nykyäänkään toiselta lainaamiaan tavaroita?

RPT taloudessa se olisi myös yhtä järjetöntä, koska tavallaanhan jokainen tavara olisi myös oma. Ihmiset tiedostaisivat myös syy-seuraus suhteen; jos tavaroita menee holtittoman käytön seurauksena tavallista enemmän rikki, se aiheuttaa lisätöitä, joka jollain tavalla heijastuu myös omaan nilkkaan.

 

maanantai, 10. tammikuu 2011

Zeitgeist : Moving Forward tulee. Ota koppi!

Edelliset bloggaukset käsittelivät sitä mikä minussa aiheuttaa närää nykyisessä maailmassamme. Siltä saralta onkin taatusti tulossa jatkoa lisä osien muodossa, mutta välillä kelkka pitää kääntää niihin ratkaisuihin.


Resurssipohjainen talous. Jotain aivan muuta kuin nykyinen (riisto)kapitalismi.

Zeitgeist-Liikkeen (The Zeitgeist Movement) esittämä talousmalli, ”Resurssipohjainen talous” on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen kaikista vaihtoehtoisista malleista mihin olen sattunut törmäämään. Resurssipohjainen talous on tarkemmin The Venus Project nimisen organisaation perustajan, nyt jo yli 90-vuotiaan Jacque Frescon näkemys järkevämmästä maailmasta.

Tämän viikon bloggauksissa on tarkoitus yrittää kansankielistää sitä, mitä tämä talous malli tarkoittaa ja käydä hieman läpi krittiikkiä aiheuttaneita asioita omasta näkökannastani. Aihe on erittäin ajankohtainen, sillä aiheesta julkaistaan uunituore dokumentti elokuva 15.1.2011 yhtäaikaisesti ympäri maailman, yli 60 maassa yli 20 kielellä. Myös täällä Suomessa usealla eri paikkakunnalla.


 

Resurssipohjainen talous nostaisi >90% ihmisen elintasoa

Resurssipohjainen talous (Myöh. ”RPT”) lähtee ajatuksesta, että maailman resurssit(Kasvit, Mineraalit yms. luonnon varat) ovat ihmisten yhteistä perintöä ja niitä olisi käytettävä jokaisen ihmisen elintason maksimoimiseksi.

Elintason maksimoimiseksi, luonnon hyvinvoinnin ja ihmiskunnan yltäkylläisen tulevaisuuden tähden kaikki tulisi valmistaa ja käyttää suurinta mahdollista laatua ja tehokkuutta silmällä pitäen


Varovaisesti arvioiden, nykyisen kehittyneen teknologian avulla maapallon resursseista kyllä riittääkin yltäkylläiseen elämään koko ihmiskunnalle. Käytännössä oman arvioni mukaan tämä tarkoittaa jokaiselle ihmiselle, 30-50 th €:n Suomalaisen tulotason mukaista elämää. Todennäköisesti se on lähempänä 50th, sillä käytännössä ero 15th ja 50th tienaavien ihmisten välillä on vain käytettävien hyödykkeiden laadussa;

Kun 15th tienaava veivaa Ladallaan pitkin kylän raittia, käy hakemassa lidl:stä halvimmat safkat ja hurauttaa takaisin kotiinsa katsomaan sitä vanhaa 21” putki tv:tä ja ilmaiskanavia, käynnistää 50th tienaava ihminen Mersunsa, ajaa sillä Stockmannille, ostaa luomu ruokansa sieltä ja päräyttää kotiinsa katsomaan 50” 3D LCD töllöstä uusinta 3D avatarta, sekä HD kanavia satelliitin välityksellä.


Kun kaikki tehdään parhaalla mahdollisella laadulla, ei ole enää Ladoja, putki töllöjä, tai ravintoarvoltaan heikkoa ruokaa, vaan on ainoastaan Mersuja, HD telkkuja, sekä parasta mahdollista ruokaa ja kaikki luonnon näkökannasta minimi saasteilla tuotettuna.


Mistäs otsikon hurjan näköinen elintason nousu yli 9/10 ihmiselle sitten on johdettu?

Maalaisjärjellä. Eli ensinnäkin sillä oletuksella, että todennäköisimmin rikkaiden suhde on lähes samaa kaikissa länsimaissa ja jos jossakin maassa on suhteessa enemmän rikkaita, korjaavat köyhempien maiden köyhien ihmisten massat näitä arvioita.

Suomessa 10% rikkaimman ihmisen joukkoon pääsee kun tulot ylittävät 50th/v. Eli voidaan todeta 9/10 ihmisestä säilyttävän tai nostavansa elintasoaan. Kun huomataan, että globaalisti 8/10 ihmisestä elää alle 10 dollarilla päivässä, voidaan olettaa luvun nousevan globaalilla tasolla mitattuna.


Lisää vapaa aikaa

Vapaa aika jos mikä on elintasoa nostava tekijä, siis sillä edellytyksellä että ihmisellä on mahdollisuudet käyttää ”ylimääräinen” aika niihin asioihin mitä hän oikeasti tahtoo tehdä. RPT lähtee elintason maksimoimisesta, joten siinä mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Lisäksi jokaisen ihmisen lisääntynyt vapaa aika lisää myös esimerkiksi harrastus mahdollisuuksia mm. useampien harraste ryhmien muodossa.

Nykyisessä maailmassa myös jatkuva kiire on omiaan tappamaan ihmisten mielenkiinnon eri asioiden tekemiseen. Niinpä tänään ei ole ihme, että työttömäksi jäänyt ihminen kokee olevansa ”syrjäytynyt”; Kun elämän täyttää pääosin työ, on sen pois jääminen shokki, koska työn tilalle ei ole muuta valmista tointa.


RPT:ssä tuottamattomista töistä tulee tarpeettomia, sekä automaation kasvattamisesta kaikkien kannalta hyvä asia, koska enää ei tarvita työtä, jota tehdään vain palkan takia (Tästä lisää myöhemmässä bloggauksessa).  Tuottamattomia töitä on esimerkiksi kaikki rahaan liittyvät; kuten pankkiiri, sijoittaja ja niin edelleen. Myös kaupan kassalla olevan henkilön potentiaali on täysin nollakäytössä, siirtelemässä tuotteita piipperin läpi ostoshihnalla ja pyytämällä näyttöpäätteen osoittamaa summaa vastineeksi asiakkaiden ostoksista tai odottamassa kassan takana seuraavaa asiakasta.


Nykyinen teknologia antaa mahdollisuudet mitä moninaisempien asioiden automatisoimiseen, joista pienenä esimerkkinä täysin automatisoitu auto tehdas, ravintolan tarjoilu, lentokoneen ja junien ohjaaminen sekä uusimpana myös auton ohjaaminen gps:n avulla. Robotit avustavat myös jo vaativissa leikkauksissa. Jos jonkun usko koneisiin horjuu, kannattaa miettiä että 98% matkustuslentokoneen lentoajasta on automatiikan käsissä. Miksi? Koska ihmiset tekevät inmihillisiä erehdyksiä ja ovat rajoittuneita havainnoimaan montaa asiaa yhtä aikaa, robotit taas ovat huomattavasti luotettavampia tekemään asiat juuri niin niin kuin ne on ohjelmoitu, ne voivat vastaan ottaa informaatiota erittäin monesta lähteestä, ollen näin paremmin varustautuneita päätöksien tekemiseen, eikä tietokone kärsi nälästä, univaikeuksista tai rakkaus huolista.

On huomattava että kaikenkarvainen teknologia on vain ihmisen suoritus kyvyn jatke. Sen homman se kuitenkin hoitaa erittäin hyvin jo nyt.


Kun hyvinvointimme kannalta tuottamattomat työt on karsittu, tuotanto määritelty koko ihmiskunnan hyvinvointia ajatellen, sekä mahdollisimman suuri osa asioista automatisoitu, voidaan huomata ihmistyövoiman tarpeen kutistuvan murto osiin nykyisestä. Arvioisin että helposti pääsemme lukemiin 5-10h työtä viikossa, joka olisi ns. ”pakollista”.

Pelkällä periaate päätöksellä alkaa toimimaan RPT:n filosofian mukaan, sekä työtaakan jakamisella voidaan työmäärästä tiputtaa ¼ - ½ pois ilman elintason laskua. Loppu riippuu siitä kuinka nopeasti tahdomme rakentaa uutta maailmaamme ja kuinka nopeasti tahdomme saavuttaa teknologian meille lupaaman tason.


On huomattava että puhun koko ajan ”pakollisesta” työstä, joka tarkoittaa sitä työtä mikä meidän on tehtävä ylläpitääksemme tämän hetken teknologioilla mahdollisen maksimaalisen elintason. Mikään ei estä tekemästä jotakuta jotain ”työtä” , vaikka 300h /kk, jos hän sitä kerta sydämensä palosta tahtoo tehdä. ”Työtä” sulkumerkeissä siksi, että RPT:n talousmallissa työn käsite on jotain ihan erilaista kuin miksi se tänä päivänä määritellään.

 


Eiköhän siinä riitä pureksittavaa tälle päivää. Lisää tulee kyllä tällä viikolla.